Jukka Tervo

Jukka Tervo

Tervo on työskennellyt musiikkiterapeuttina sekä kehitysvammahuollossa että psykiatriassa 1970-luvun puolesta välistä saakka. Hänet tunnetaan erityisesti nuorten psykoterapeuttisen musiikkiterapian uranuurtajana ja kehittäjän.

Tervo on julkaissut lukuisia artikkeleita, esseitä ja tutkielmia elokuvan, musiikkiterapian, nuoruusiän, nuorisokulttuurin ja luovuuden alueilta sekä kotimaisissa että kansainvälisissä julkaisuissa. Nykyisin hän työskentelee yksityisenä musiikkiterapeuttina, luennoitsijana ja musiikkiterapian työnohjaajana.

Tervo on myös muusikko ja lauluntekijä/laulaja, joka on säveltänyt musiikkia mm. teattereihin, radioon ja televisioon sekä julkaissut kaksi cd-levyä. Aiemmin häneltä on ilmestynyt viisi runokirjaa.

Helmikuussa 2011 julkaistava Kevät räjähti käsiin on Tervon ensimmäinen proosateos.

   
  Bookmark and Share

 

 
Tällä paidalla ei miestä saa
Taivaantulet Tarjous
Tulossa